Urapalvelut

Digitaaliset työelämäpalvelut

Edistämme työllistymistä, luomme kestävää kasvua koko yhteiskunnalle ja valmennamme osaajia uusille urille. Oma osaamisemme on ainutlaatuinen yhdistelmä valmennus- ja koulutuspalveluiden mittavaa kokemusta sekä IT-alan vahvaa tuntemusta. Toteutamme digitaalisia työelämäpalveluita ja kehitämme ennakkoluulottomasti uudenlaisia ratkaisuja työllistymisen tueksi.

Digitaalisia uravalmennuksia on järjestetty muun muassa Lapin, Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Pirkanmaan alueilla. Vuosittain niihin osallistuu noin 2000 elämälleen uutta suuntaa, uraa tai opiskelupaikkaa tavoittelevaa henkilöä.

Valmentajamme

BearIT:n uravalmentajilla on korkeakoulututkinto ja pedagoginen pätevyys. He kohtaavat ja ohjaavat asiakkaitaan modernilla digitaalisella valmennusalustalla, kasvotusten ja chatissa, yksilöllisten tavoitteiden mukaisesti esimerkiksi ajatusten kirkastamisessa, osaamisen päivittämisessä, koulutuspolun selvittämisessä, uudelle uralle suuntautumisessa tai työllistymisessä. Uravalmennusten tulokset ovat poikkeuksellisen hyviä: BearIT:n asiakastyytyväisyys on kyselytutkimusten perusteella keskimäärin 4,2/5.

Valmennusalusta

Oma helppokäyttöinen BearIT-valmennusalustamme on käytössä valmennuksissa sekä mobiilisovelluksena että internetselaimen kautta. Valmennusalustalta löytyvät materiaalit ja tehtävät kaikkiin yksilövalmennuksiimme. Asiakas pääsee tekemään oman valmennuspolkunsa ajastetusti avautuvia tehtäviä ajasta ja paikasta riippumatta, ja asiantuntevat valmentajamme sekä kommentoivat tehtäväpalautuksia että tarjoavat tukea ja neuvoja valmennusalustan chatissa. Uusista tapahtumista avoimella valmennuspolulla tulee asiakkaalle ilmoituksia, jotka toki saa halutessaan myös vaimennettua. Asiantuntijamme voivat seurata ja analysoida asiakkaan aktiivisuutta sekä valmennusalustalla annettua palautetta PowerBI-työkalun avulla.