Urapalvelut

Digitaaliset työelämäpalvelut

Edistämme työllistymistä, luomme kestävää kasvua koko yhteiskunnalle ja valmennamme osaajia uusille urille. Oma osaamisemme on ainutlaatuinen yhdistelmä valmennus- ja koulutuspalveluiden mittavaa kokemusta sekä IT-alan vahvaa tuntemusta. Toteutamme digitaalisia työelämäpalveluita ja kehitämme ennakkoluulottomasti uudenlaisia ratkaisuja työllistymisen tueksi.

Digitaalisia uravalmennuksia on järjestetty muun muassa Lapin, Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Pirkanmaan alueilla. Vuosittain niihin osallistuu noin 2000 elämälleen uutta suuntaa, uraa tai opiskelupaikkaa tavoittelevaa henkilöä.

Valmentajamme

BearIT:n uravalmentajilla on korkeakoulututkinto ja pedagoginen pätevyys. He kohtaavat ja ohjaavat asiakkaitaan modernilla digitaalisella valmennusalustalla, kasvotusten ja chatissa, yksilöllisten tavoitteiden mukaisesti esimerkiksi ajatusten kirkastamisessa, osaamisen päivittämisessä, koulutuspolun selvittämisessä, uudelle uralle suuntautumisessa tai työllistymisessä. Uravalmennusten tulokset ovat poikkeuksellisen hyviä: BearIT:n asiakastyytyväisyys on kyselytutkimusten perusteella keskimäärin 4,2/5.