11.8.2020
Työsuhde-etuna kesämökki – kun lomasuunnitelmat menivät uusiksi
Kulunut kevät laittoi uusiksi monen kesälomasuunnitelmat ja lomareissut peruuntuivat. Viime kuukaudet ovat toisaalta saaneet meidät myös entistä enemmän pohtimaan, tarvitseeko aina lähteä kauemmaksi päästäkseen lomatunnelmaan vai voisiko läheltäkin löytyä uusia elämyksiä.
Tästä inspiroituneina vuokrasimme BearIT:llä ensimmäistä kertaa työntekijöiden käyttöön kesämökin Tampereelta. Jokaisella työntekijällä on kuluvan kesän aikana mahdollisuus viettää aikaa mökillä. Varauskalenteri täyttyikin heti keväällä merkinnöistä, kun mökkivuoroja jaettiin kaikille halukkaille.
Suurin osa työporukastamme käyttää kesämökkiä perinteisesti lomailuun, mutta mökillä on tehty myös etätöitä sekä vietetty aikaa työkavereiden kanssa pelaten lautapelejä.
Lisää tunnelmia kesämökiltä löydät Instagram-tililtämme.
Työporukkamme yleisen palautteen perusteella kesämökki on ollut todella pidetty työsuhde-etu, ja meillä mietitään mökin vuokraamista seuraaviksikin kesiksi.
Poikkeusaika kiinnittää huomion arkielämään
Viime kuukaudet ovat saaneet monet meistä pohtimaan työtä ja työn tekemistä uudesta näkökulmasta. Mm. joustavuus sekä yhteisöllisyydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen ovat nousseet yhä keskeisemmiksi tekijöiksi työssä – ja ylipäätään se, mitä kaikkea sujuva arki vaatii toimiakseen.
Mitkä asiat ovat sinulle työssä tärkeitä?
Olemme kiinnostuneita kuulemaan ajatuksiasi merkityksellisestä työstä ja asioista, joita arvostat työpaikassa. Yhdessä voisimme keskustella siitä, voisimmeko BearIT:llä tarjota sinulle sopivan työyhteisön ja kiinnostavia mahdollisuuksia kehittyä ammatillisesti.
Haluaisitko kuulla lisää? Lue kokemuksia meillä työskentelystä ja juttele vaikkapa rekrybottimme kanssa!

Jaa artikkeli:
Tuoreimmat jutut:
Oletko kiinnostunut palveluistamme?
Ratkomme digitaalisuuden haasteita innovatiivisesti ja luotettavasti.