Työllistymisen haasteet ovat yksilöllisiä – siksi tarvitaan räätälöityä ohjausta

Hallituksen tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen edelleen 75 prosenttiin, mutta tämä tavoite tunnustetaan haastavaksi hallitusohjelmassakin. Osatyökykyisten, vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien sekä maahanmuuttajien osallistuminen työmarkkinoille nähdään olennaisessa roolissa tuon tavoitteen täyttymisessä. Vaikka työnhakijoita erilaisilla kriteereillä voidaankin ryhmitellä, palveluiden tarve ja kesto voi olla hyvinkin vaihtelevaa näiden ryhmittelyjen sisällä. Jos takana on pitkittynyt työttömyys ja siihen nivoutuneena mahdollisesti muitakin haasteita elämässä, ei työllistyminen välttämättä ole ihan itsestään selvää eikä kaikille edes lyhyt, muutaman kuukauden mittainen uudelleenkoulutus riitä. Miten sitten näitä ryhmiä voitaisiin parhaalla mahdollisella tavalla tukea työllistymisessä? Palveluiden räätälöinti nousee tässä tärkeään rooliin.

Räätälöidyllä valmennuksella rakennetaan yksilöllisiä urapolkuja

Moni hyötyisi henkilökohtaisesta ohjauksesta erilaisine tukimuotoineen sekä mahdollisuudesta ottaa pienempiä askelia työelämään vähän pidemmällä aikavälillä. Henkilökohtainen ohjaus voi olla tarpeen vähän varttuneemmallakin työnhakijalla, jos työttömyys on pitkittynyt tai työttömyyden taustalla on esimerkiksi mielenterveyden ongelmia. Nuorten kohdalla tarvetta henkilökohtaiselle ohjaukselle voi olla myös työelämä- ja vuorovaikutustaitojen kehittämisen näkökulmasta, etenkin jos työkokemusta ei ole vielä päässyt kertymään.

Yksilön kohtaaminen ja huomioiminen olennaisinta

Millaista henkilökohtaisen ohjauksen sitten tulisi olla? Ohjaus voisi olla esimerkiksi uravalmennusta, jossa varsinaiseen urapohdintaan ja työnhakuun yhdistyy laajempi työelämävalmennus, pitäen sisällään esimerkiksi elämänhallintataitojen kokonaisvaltaisen vahvistamisen. Räätälöinti mahdollistaa yksilöiden erilaisten elämän- ja työllistymistilanteiden kokonaisvaltaisemman huomioon ottamisen ja sitä kautta jokaiselle sopivimman etenemistahdin. 

Olennaista räätälöinnissä on yksilön kohtaaminen sekä hänen näkemystensä huomioiminen niin, että hän kokee tulevansa kuulluksi ja olevansa itse toimijana omassa elämässään eikä toimenpiteiden tai palveluiden kohde. Tämä on noussut esiin esimerkiksi NEET-nuoria käsittelevässä tutkimuksessa (NEET = Not in Education, Employment or Training). Aikataulutuksen lisäksi on tärkeää huomioida myös yksilön omat tavoitteet ja mahdolliset unelmat itseä aidosti kiinnostavan työn ja mieleisen tulevaisuuden rakentamiseksi. Kun tavoitteet lähtevät henkilöstä itsestään ja ne on yhdessä sovittu, niihin on henkilön myös helpompi sitoutua. 

Välityömarkkinat sopivat etenkin vaihtoehtojen etsimiseen

Niin sanotut välityömarkkinat, eli työttömyyden ja avointen työmarkkinoiden välissä olevat palvelut, toimivat omalta osaltaan työllistymisen tukena ja voivat tarjota oivan vaihtoehdon juurikin sen hieman pidemmän polun rakentamiseen. Välityömarkkinoiden hyvinä puolina voidaan nähdä paitsi mahdollisuus kokeilla alan sopivuutta itselleen tai hankkia työkokemusta, myös sosiaalisten taitojen ja verkostojen vahvistuminen, kun yksilö toimii yhdessä muiden kanssa. Esimerkiksi työpajatoimintaan osallistuvien nuorten haastatteluissa on noussut esiin työpajatoiminnan rooli nimenomaan sosiaalisten verkostojen vahvistamisessa ja elämänhallinnan parantumisessa, kuten muun muassa “Mä koitan itse selviytyä kaikesta” -tutkimusraportissa nostetaan esiin. 

Valmennuksissa ja kokeilujaksoissa olennaista on yhteinen käsitys tavoitteista

Mediassa valitettavasti usein huomiota saavat huonot kokemukset välityömarkkinoista, kuten työkokeilusta. Työkokeilujen, kuten minkä tahansa palvelun, toimenpiteen tai työsuhteenkin kohdalla olisi tärkeää alusta asti varmistaa, että sekä työnantajalla että työkokeilijalla on yhteneväinen käsitys sen tarkoituksesta ja tavoitteesta. Aina työnantajan ei ole mahdollista työllistää työkokeilijaa, vaan työkokeilu toimii nimenomaan esimerkiksi alan soveltuvuuden kokeilemiseen, minkä jälkeen työkokeilijan on tarkoitus suunnata opiskelemaan, jos ala on kiinnostava ja itselle sopiva. 

Yhteiset tavoitteet, joihin kaikki osapuolet sitoutuvat, edesauttavat positiivisemman kokemuksen syntymisessä ja tukevat aitoa oppimista työtehtävien osalta. Realistiset tavoitteet auttavat yksilöä myös kehittämään itseään työllistymisen kannalta olennaiseen suuntaan ja lisäävät itsetuntemusta. Luonnollisesti yhdessä sovitut tavoitteet auttavat myös työnantajaa valmennettavan arvioinnissa valmennus- tai kokeilujakson aikana ja sen päättyessä. 

Räätälöity valmennus on investointi, joka maksaa itsensä takaisin

Palveluiden räätälöinti voi nopeasti ajateltuna näyttää kalliilta toteuttaa, ja toki pidempikestoinen henkilökohtainen ohjaus ja valmennus vaatii enemmän resursseja kuin lyhyet koulutukset. Pitkällä aikavälillä tuo panostus maksaa itsensä takaisin, kun tukiviidakossa sukkuloivat työnhakijat pääsevät helpommin kiinni työelämään. Yhteiskunnallisen ulottuvuuden lisäksi työllistymisellä yksilön itsetuntoa ja osallisuutta tukevan valmennuspolun kautta on luonnollisesti merkittävä vaikutus yksilön henkilökohtaiseen elämään. Räätälöinti voi mahdollistaa mielekkään polun työelämään myös vaikeammassa työmarkkina-asemassa oleville työnhakijoille.

Tulevissa blogiteksteissä kirjoitamme tarkemmin räätälöidyn valmennuksen hyödyistä ja sisällöistä.

Hanne Karttunen, Talent Developer