Ohjelmistotalo BearIT Oy valittu Vuoden työnantajaksi

Vuoden työnantaja

Tammerkosken Nuorkauppakamari järjestää vuosittain Vuoden työnantaja -kilpailun, jonka tavoitteena on kannustaa työllistämistä Pirkanmaan talousalueella. Tänä vuonna valinnassa painotettiin erityisesti työntekijöistä huolehtimista sekä työntekijöiden motivointia ja kehittämistä.

Tänä vuonna viisi vuotta täyttävä ohjelmistotalo BearIT Oy valittiin Vuoden työnantajaksi Kulttuuriravintola Kivessä 25. tammikuuta pidetyssä palkintotilaisuudessa. Kunniamaininnan saivat Framery Oy ja Koti Puhtaaksi Oy, joka valittiin myös yleisöäänestyksen voittajaksi.

– Emme osanneet odottaa voittoa, joten tämä oli meille erittäin positiivinen yllätys ja opettavainen kokemus. Otamme nöyrin mielin vastaan kisan voiton. Tämä kisa oli meille osoitus siitä, että olemme kasvaneet oikeaksi yritykseksi, ja tältä pohjalta lähdemme rakentamaan seuraavaa viittä vuotta, toimitusjohtaja Teemu Karhu toteaa.

Tämä kisa oli meille osoitus siitä, että olemme kasvaneet oikeaksi yritykseksi.

Näkökulmana työllistäminen

Palkinto on jaettu jo vuodesta 1983 lähtien, ja viime vuosina voiton ovat vieneet Solitan ja Vincitin kaltaiset isot ohjelmistoyritykset. Näistä yrityksistä BearIT eroaa Karhun mukaan koon ja erilaisen näkökulman ansiosta.

– Eroamme viime vuosien voittajista siinä, että olemme suhteellisen pienikokoinen ohjelmistoyritys. Tarinastamme ainutlaatuisen tekee myös aito kiinnostuksemme työllistää ja luoda uusia työpaikkoja ohjelmistoalalle sekä vastata alan työvoimapulaan. Työllistäminen on meille tärkeä arvo.

Työllistäminen on meille tärkeä arvo.

Viisivuotisjuhlinnan ohella yritys keskittyy tänä vuonna ohjelmistoalan osaajille tarkoitettuun LearnIT-muuntovalmennukseen, rekrytointiin sekä kansainvälistymiseen.

– LearnIT-ohjelmallemme on tällä hetkellä kysyntää ja kiinnostusta, ja haluamme keskittyä tähän enenevissä määrin. Tänä vuonna rekrytoimme lisää työntekijöitä. Olemme saaneet riveihimme myös ulkomaalaisen opiskelijan, ja tämä on ensimmäinen askeleemme kohti kansainvälistymistä, Karhu summaa.

Tänä vuonna rekrytoimme lisää työntekijöitä.

Lisätiedot:

Teemu Karhu, toimitusjohtaja

044 337 5775

teemu.karhu@bearit.fi

Miina Salmenharju, markkinointi ja viestintä

050 432 6853

miina.salmenharju@bearit.fi

Vuoden työnantaja 2017Vuoden työnantaja -kilpailu

Mikä?

Tammerkosken Nuorkauppakamari järjestää vuosittain Vuoden työnantaja -kilpailun, palkinto on jaettu jo vuodesta 1983 lähtien. Yrityksiä on voinut ilmoittaa kisaan kuka tahansa.

Miksi?

Palkinnon tavoitteena on kannustaa työllistäjiä ja työllistämistä Pirkanmaan talousalueella. Tänä vuonna kisassa painotettiin erityisesti työntekijöistä huolehtimista sekä työntekijöiden kehittämistä ja motivointia.

Mitkä asiat vaikuttavat valintaan?

  • johdon haastattelut
  • henkilöstökysely ja HappyOrNot-mittaus
  • raadin näkemys