22.2.2022
CSC huolehtii, että Suomi säilyy tutkimuksen ja koulutuksen kärkimaana – BearIT on mukana kehitystyössä
Valtion ja korkeakoulujen omistama, voittoa tavoittelematon CSC – Tieteen tietotekniikan keskus tarjoaa korkeatasoisia tietotekniikkapalveluja tutkimukselle, kulttuurille, julkishallinnolle ja yrityksille. Niiden kehittämisessä on mukana myös BearIT, jonka konsultit työskentelevät CSC:n ohjelmistokehitystiimissä.
Espoon Keilaniemessä ja Kajaanissa toimivan CSC:n tehtävä on pitää Suomi tutkimuksen ja koulutuksen kärkimaana. CSC:n toiminta on alkanut Valtion tietokonekeskuksessa yli 50 vuotta sitten. Tällä hetkellä yrityksellä on noin 500 työntekijää.
CSC:n pääasiallisia asiakkaita ovat opetus- ja kulttuuriministeriö ja sen toimialaan kuuluvat organisaatiot, korkeakoulut, tutkimuslaitokset sekä julkinen hallinto.
”Tuotamme kansainvälisesti kiinnostavia tieteellisen laskennan, datan hallinnan ja analysoinnin sekä tutkimushallinnon ratkaisuja ja palveluja. Omistajamme voivat ostaa palvelujamme ilman kilpailutusta, ja ne tuotetaan voittoa tavoittelematta. Tehtävämme on varmistaa, että asiakkaamme saavat parhaat mahdolliset työkalut, joita he tarvitsevat menestykseen kansainvälisillä kilpailukentillä”, sanoo CSC:n Fairdata-palveluiden kehityspäällikkö Kuisma Lehtonen
Kiinteä osa ryhmää
BearIT:n ja CSC:n kumppanuus on jatkunut jo useamman vuoden. BearIT:n ohjelmistokehittäjät ovat kiinteä osa Kuisma Lehtosen johtamaa ryhmää, joka edistää tieteellisessä tutkimuksessa tuotettujen digitaalisten aineistojen avoimuutta ja saatavuutta.
”Kehitämme tutkimusdatan säilytykseen Fairdata-palvelukokonaisuutta, jolla voidaan hallita digitaalisen materiaalin elinkaarta. Fairdata-palveluiden avulla tutkimusaineistoa voi säilyttää turvallisesti IDA-säilytyspalvelussa, kuvailla yhteismitallisesti Qvain-kuvailutyökalun avulla ja luoda sille pysyvän tunnisteen, jonka avulla aineiston voi hakea ja käyttää uudelleen Etsin-hakupalvelussa. Pysyvän tunnisteen avulla tutkimusaineistoon voidaan viitata esimerkiksi tieteellisissä julkaisuissa. Merkittävimmät tutkimusaineistot voidaan siirtää pitkäaikaissäilytykseen Fairdata-PAS -palveluun, jossa ne säilytetään ymmärrettävinä ja käytettävinä tuleville sukupolville”, Lehtonen kertoo.
CSC:n toteuttaa käyttäjilleen maksuttomia Fairdata-palveluja, jotka opetus- ja kulttuuriministeriö tarjoaa Suomen korkeakouluille ja valtion tutkimuslaitoksille. Fairdata IDA -palveluun on tähän mennessä tallennettu reilun petatavun verran tutkimusmateriaalia, ja Etsimessä on haettavissa reilut kymmenentuhatta tutkijoiden kuvailemaa tutkimusaineistoa.
Fairdata-palveluiden keskiössä on metatietovaranto Metax, jonka tarjoama ohjelmointirajapinta Metax REST API toimii liimana eri palveluiden välillä. Metax API:n avulla organisaatioiden omien metatietokatalogien tietoja voidaan tuoda Fairdata-palveluihin.
IDA-palvelu säilyttää tutkimusprojektien tallentaman tutkimusdatan toistaiseksi tai kunnes se siirretään pitkäaikaissäilytykseen.
Pysyvä osa tiimiä
Kuisma Lehtosen ryhmässä on yhteensä kymmenen ohjelmistokehityksen asiantuntijaa. Heistä kaksi työskentelee BearIT:llä.
”Kaiken kaikkiaan yhteistyömme BearIT:n konsulttien kanssa on sujunut niin hyvin, että välillä on vaikea muistaa, että he ovat talon ulkopuolelta. Jori ja Ismo ovat kiinteä osa porukkaamme. On hienoa, että he eivät vain koodaa sitä mitä pyydetään, vaan ideoivat, kysyvät ja kyseenalaistavat ja täydentävät siten osaamisellaan tiimin toimintaa.”
Kuisma Lehtonen sanoo arvostavansa henkilöstön ja alihankkijoiden pysyvyyttä, sillä Fairdata-palvelukokonaisuuden kehittäminen vaatii työn kautta hankittua osaamista ja perehtyneisyyttä Fairdata-kokonaisuuden toimintaperiaatteisiin.
”Mietimme konsulttiemme työssä viihtymissä samalla tavoin kuin omaa henkilöstöämme. Kyselemme heiltä, mitä he haluaisivat tehdä, sillä meidänkin kehitystiimissämme vaihtoehtoja on todella paljon. Haluamme, että kaikki CSC:llä työskentelevät viihtyvät ja pääsevät hyödyntämään omia vahvuuksiaan”, Lehtonen vakuuttaa.

Jaa artikkeli:

Tuoreimmat jutut:
Oletko kiinnostunut palveluistamme?
Ratkomme digitaalisuuden haasteita innovatiivisesti ja luotettavasti.