BEARIT – MAAILMANLUOKAN RATKAISUJA SUOMESTA

Työt

Teemu Karhun työ kansainvälisen yrityksen ison liiketoimintayksikön vetäjänä muuttui radikaalisti 2010-luvun alussa. Työ ei ollut enää järjestelmien kehittämistä ja parannusehdotusten läpiviemistä, vaan miettimistä, miten moni työtehtävistä voidaan ulkoistaa Intiaan.

“Kun it-ulkoistukset muuttuivat yt-ulkoistuksiksi, aika tuntui oikealta suunnata kohti uusia haasteita. Olin onnistuneesti kasvattanut työnantajani liiketoimintaa ja mietin, miten suuri osa tekemästäni tuloksesta johtuu kansainvälisestä brändistä, ja miten paljon omasta osaamisestani. Halusin haastaa itseäni ja selvittää, miten omat siipeni kantavat”, BearIT:n toimitusjohtaja Teemu Karhu kuvailee yrittäjyytensä lähtökohtia.

Kovan luokan ohjelmistokehittäjiä

Teemu Karhu perusti BearIT:n vuonna 2013 ja liiketoiminta lähti käyntiin nopeasti. BearIT:n osaaminen pilviteknologioista, mobiliteetista ja muun muassa paikkatiedosta kiinnosti asiakkaita. Verkostosta tuli avunpyyntöjä ja työtilauksia samalla, kun yritykset pistivät osaavia it-alan ammattilaisiaan ulos.

”Ulkoistus- ja yt-buumi oli pahimmillaan. Nopeiden säästöjen toiveessa toimintoja ulkoistettiin Intiaan, mutta en nähnyt sitä loppuasiakkaalle parhaana ratkaisuna. On epärealistista olettaa, että halvempi olisi aina paras ratkaisu. Oli houkutteleva ajatus buumin vastapainona tarjota markkinoille ”anti-Intiaa”, suomalaista osaamista.”

Karhu halusi hyödyntää oman resursointi-, liiketoiminta- ja it-osaamisensa ja toisen toimintavuoden jälkeen BearIT alkoi muovautua nykyiseksi täyden palvelun ohjelmistotaloksi.

”Päädyin resursoimaan asiakkaiden it-hankkeita ja projekteja ja sillä tiellä olemme edelleen. Meillä on osaamista, jota tarjoamme asiakkaiden käyttöön. Etsimme yli 40-vuotiaita ammattilaisia, joilla on paljon kokemusta ohjelmistokehittämisestä, mutta jotka ikänsä puolesta eivät pääse edes työhaastatteluun. Jos kaverilla on 15-20 vuotta työkokemusta, takana hyvinkin erilaisia ohjelmistoprojekteja ja kokemusta ihmisistä, asiakkaista, tekniikoista, teknologioista ja tekemisen malleista, on hänellä hurja pohja mille tahansa it-alan tekemiselle. Laskemme yhä bonukseksi, jos työnhakija on ollut työttömänä”, Karhu kertoo.

Maailmanluokan ratkaisuja

Maaliskuussa 2017 BearIT työllistää 16 ohjelmistokehittäjää. Asiakkaita on monipuolisesti niin julkishallinnosta, finanssi- kuin kiinteistöalaltakin ja niitä yhdistää korkeatasoisten ammattilaisten arvostus.

”Myymme asiakkaille ohjelmistokehittäjien parhaimmiston osaamista. Asiakkaalla on joko olemassa oleva hanke, jossa olemme mukana, tai tarjoamme asiakkaalle täysin uuden ratkaisun.”

Digitalisaation hurmoksessakin monia prosesseja hoidetaan vielä kynällä ja paperilla tai monimutkaisesti eri tietojärjestelmien kautta. BearIT kehittää asiakkailleen ratkaisuja prosessien sähköistämiseen tai vanhanaikaisten järjestelmien nykyaikaistamiseen niin, että palvelut tai toiminnot ovat hoidettavissa niin netissä kuin mobiilissakin – aina pilvipalveluna.

”Tarjoamme pilviratkaisuja, joihin ennen tarvittiin isot toimijat konesaliratkaisuineen. Pieni ja ketterä tekeminen on helposti skaalattavissa sadasta miljoonaan käyttäjään. Pystymme kilpailemaan isojen toimijoiden kanssa ja toteutamme projektit kustannustehokkaasti. Rohkeus ja itseluottamus tekemiseen ovat vahvalla pohjalla ja tavoitteenamme on työllistää yhä uusia kehittäjiä. Kasvaa, mutta silti pysyä ketteränä osaajana”, Teemu Karhu visioi.

Vuonna 2017 BearIT panostaa kansainvälistymiseen. Pilviratkaisut ovat globaaleja ja mahdollistavat rajattoman tekemisen. ”Alusta saakka suuri haaveeni on ollut suomalaisten korkealaatuisen osaamisen vieminen maailmalle. Olemme saaneet Finprolta hyvää tukea kansainvälistymiseen ja nyt tarjoamme suomalaisia maailmanluokan ratkaisujamme muun muassa Keski-Euroopan markkinoille.”

Kiinnostuitko BearIT:stä? Kysy lisätietoja!

Teemu Karhu

044-337 5775

teemu.karhu@bearit.fi